Tässä oma muunnelmani yhdestä blond brownies -reseptistä. Ajattelin, että miksi se ei sitten suoraan voisi olla nimeltäänkin blondie, joten siitä tämä nimi.   

2,75 dl fariinisokeria

1,37 dl sulatettua margariinia

2 munaa

3,6 dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

½ tl leivinjauhetta

½ tl ruokasoodaa

1 tl vaniljasokeria

1 dl valkosuklaapaloja

1 dl pekaanipähkinää paloina

Sulata margariini ja anna jäähtyä hieman. Sekoita fariinisokerit joukkoon. Lisää munat yksitellen. Lisää kaikki kuivat aineet. Pilko valkosuklaa ja pähkinät veitsellä. Etenkin valkosuklaa saa jäädä aika karkeiksi paloiksi, niin tulee sitten mukavia suklaasattumia syödessä. Lisää suklaa ja pähkinätkin taikinan joukkoon ja sekoita. Kaada laakeaan paistovuokaan/pellille. Paista 160 C asteessa n. 25 min. Valmiit blondiet jäävät vähän tahmeiksi sisältä.

Tästä taikinasta tulee n. 1/3 tai puolet uunipellillistä, tuplataikinan saa ehkä riittämään kokonaiseen pellilliseen. Minulla oli tuollainen vähän pienempi vuoka.

Valkosuklaan sijasta voi halutessaan käyttää muutakin suklaata. Sitten ei vaan ole lopputulos ei vaan ole enää niin blond.  Ja pekaanipähkinät voi korvata muilla, esim. hasselpähkinöillä. Itse olen tällä hetkellä mieltynyt pekaaneihin. Fariinisokeri tuo näihin ihan oman hyvän makunsa, joten sitä ei kannata korvata tavallisella sokerilla. Fariinin kaveriksi sopii kyllä esim, kaneli, jos sitä haluaa lisätä. Itse haluan kuitenkin pitää maut melko simppeleinä, joten fariini-valkosuklaa-pähkinä ovat ihan riittävä yhdistelmä minulle tässä.

Raaka-aineiden määrät ovat muuten vähän hassuja siksi, koska alkuperäinen resepti on amerikkalainen ja siellä käytetään cup-määreitä. Muunsin cupit desilitroiksi ja ihan kauniiksi tasaluvuiksi eivät vääntyneet. En silti lähtenyt pyöristelemään niitä mihinkään suuntaan, koska mielestäni leivonnassa on hyvä käyttää tarkkoja määriä ainakin rasvan, sokerin ja jauhojen tärkeän kolmiyhteyden suhteen.