Helatorstain (ja sen aaton) herkuksi leivoin kuppikakkuja maitosuklaa-kahvikuorrutuksella.

Pohjan ohje on varioitu MeNaisista löytyneestä reseptistä ja siitä tulee n. 6 kuppikakkua. Oma versioni meni näin:

1 muna

1 dl sokeria

25 g margariinia tai voita

½ dl maitoa

1 rkl vahvaa kahvia

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl luomukaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta.

Sulata margariini/voi ja anna hieman jäähtyä. Vaahdota muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita maito ja kahvi sulaneeseen rasvaan ja lisää muna-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon (mieluiten siivilöiden). Paista muffinsivuoissa n. 20-25 min/175 C.

Valmista pohjien paistuessa täyte: pilko 100 g maitosuklaata mikronkestävään kippoon ja lisää joukkoon 1,5 rkl vahvaa kahvia. Sulata mikrossa vähän kerrallaan ja sekoita välillä. Vatkaa 1,5 dl luomuvispikermaa vaahdoksi. Lisää joukkoon kahvi-suklaaseos. Jos suklaa on vielä vähän lämmintä, saattaa seos mennä aika löysäksikin. Tilanne on helppo korjata laittamalla seos hetkeksi (n. 5 min.) pakastimeen ja vatkaamalla sen jälkeen uudestaan.

Anna kypsien pohjien jäähtyä hieman. Halkaise ne keskeltä kahtia, kaiva allaolevaan puoliskoon pieni kolo ja täytä kuorrutuksella. Näin kuppikakkuihin tulee ihana täytesydän. 

Laita kannet päälle ja levitä loput täytteestä. Voit myös pursottaa hienoja kuvioita, jos haluat, itse menin taas yksinkertaisemmalla linjalla. Raastoin lopuksi koristeeksi hieman valkosuklaata, voit käyttää myös erilaisia strösseleitä, nonparelleja tai muuta tilpehööriä. 

Voit tehdä kuorrutteen tietysti myös tummasta suklaasta. Maitosuklaalla tehtynä siitä tuli ihanan lempeän makuinen. Kerma ja kahvi vielä pyöristävät makua hienosti. 

Aurinkoista helatorstaita kaikille!