Munakoiso on monipuolinen vihannes. Päädyin tällä kertaa tekemään siitä leivitettyjä munakoisopihvejä, jotka tarjoilin mm. halloumin ja tomaatin kera. Yhdestä munakoisosta riittää n. 2-3 hengelle.

1 munakoiso

½ valkosipulin kynsi

1 kananmuna

n. 1 dl ruisjauhoja

suolaa ja mustapippuria

halloumia

tomaattia

salaattia

tuoretta basilikaa

oliiviöljyä

Leikkaa munakoisosta n. ½ cm paksuisia viipaleita. Itketä viipaleet ensin, eli ripottele molemmille puolille suolaa ja anna olla n. 30 min. ajan. Munakoison kitkerä neste nousee sillä aikaa pinnalle. Pyyhi viipaleet talouspaperilla. Hiero viipaleita halkaistulla valkosipulinkynnellä. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Riko kananmunan koostumus haarukalla. Dippaa munakoisoviipaleet ensin kananmunassa ja sitten ruisjauhoissa. Paista oliiviöljyssä kauniiksi molemmin puolin. Ohuet viipaleet paistuvat muutamassa minuutissa. Viipaloi myös halloumi ja paista se kullanruskeaksi. Tarjoile salaatin, tomaatin ja basilikan kanssa. Voit pirskotella päälle vielä vähän oliiviöljyä.

Koska halloumi on aika voimakasta, ei sitä tarvita kovin paljon. Muutoin sen maku jyrää munakoison. Pihvejä ei myöskään tarvitse suolata voimakkaasti, jos ne tarjoilee halloumin kanssa.

Käytin leivittämiseen Juvalla toimivan Rapion Myllyn kalanleivitysjauhon nimellä kulkevaa ruisjauhoa, koska sitä sattui kaapista kesälomareissujen jälkeen löytymään. Totta kai mikä tahansa muukin ruisjauho käy,  tai myös vehnä- tai muu jauho.