Syksyn tullen myös leipomiskaipuu lisääntyy. Mikäs sitä paremmin lämpöä myrskyisiin syysiltoihin toisikaan kuin ihanat leivonnaiset. Tutkailin kaappieni sisältöä ja sieltä löytyi jämät sekä tummasta että valkosuklaasta. Niistä syntyi idea kahden suklaan brownieista, joka on nyt kolmas osa browniekokeiluissani. Ensimmäinen ja toinen syntyivät viime syksynä ja talvella. 

Nämä browniet tehdään kahdella taikinalla, eli sen verran säätämistä on. Mutta taikinat ovat hyvin samanlaisia ja helppotekoisia, joten ainoa todellinen harmi lienee likaisten astioiden tuplamäärä. 

Yhteensä näistä tulee yhden isohkon uunivuoallisen verran (n. puoli pellillistä).

Tumma taikina

100 g tummaa suklaata

100 g margariinia tai voita

1,5 dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

1 kananmuna

1 dl muscovadosokeria

Sulata rasva kattilassa. Paloittele suklaa pieneksi ja lisää rasvan joukkoon. Ota kattila pois liedeltä ja hämmentele, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää suklaa-rasvaseokseen. Lisää vielä kananmuna ja sokeri. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voidellun uunivuoan pohjalle ja tee sen jälkeen vaalea taikina. (Pese tarvittaessa astiat tässä välissä.)

Vaalea taikina

100 g valkosuklaata

100 g margariinia tai voita

1,5 dl vehnäjauhoja

3/4 - 1 tl leivinjauhetta 

1 tl vaniljasokeria

1 kananmuna

1 dl muscovadosokeria

1-2 dl mantelilastuja

Sulata rasva kattilassa. Paloittele suklaa pieneksi ja lisää rasvan joukkoon. Ota kattila pois liedeltä ja hämmentele, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita jauhot , leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää suklaa-rasvaseokseen. Lisää kananmuna ja sokeri, sekä n. 1/3 mantelilastuista. Kaada vuokaan tumman taikinan päälle. Varo, että et sekoita taikinoita keskenään. Ripottele loput mantelilastut pinnalle. Paista brownieita n. 25 minuuttia 175 C asteisessa uunissa niin, että pinta on kullanruskea, mutta sisus jää sopivan meheväksi.

Tarjoile joko lämpimänä vaniljajäätelön kanssa tai odota, kunnes browniet ovat jäähtyneet. Viileänä kahden eri suklaan maut tulevat paremmin esiin, mutta lämpimän suklaaleivonnaisen ja jäätelön yhdistelmä on aina ihana.