Tässäpä kesän paras mansikkajälkkäri - tai ainakin yksi parhaimmista! 3-4 hengen annokseen menee:

n. ½ litraa mansikoita

½ dl limoncello-likööriä

2 rkl sokeria

1-2 tl sitruunamehua

6-8 digestivekeksiä, murenneltuna

2 - 2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

1/3 ruukkubasilikan lehdistä

Poista mansikoista kannat ja viipaloi/pilko pienehköiksi paloiksi. Lisää joukkoon limoncello, sokeri ja sitruunamehu. Pyörittele sekaisin ja anna maustua. Puolikin tuntia riittää, mutta 1-2 h on hyvä aika marinoida mansikoita. Kääntele välillä. Mansikoista tulee aika paljon nestettä, joten valuta se pois ennen käyttöä (älä heitä hukkaan kuitenkaan, maustamalla sillä jääveden, saat ihanan kesäistä janojuomaa). 

Vatkaa vaniljavaahto vaahdoksi. Silppua basilika veitsellä tai morttelissa pieneksi niin, että sen aromit pääsevät kunnolla esiin. Sekoita vaniljavaahdon joukkoon. Kokoa jälkiruoka esim. laseihin, kuten minulla tuossa kuvassa tai kulhoon. Laita mansikoita, keksimurskaa ja basilika-vaniljavaahtoa kerroksittain annoksiin. Koristele mansikoilla ja basilikan lehdillä. Ja sitten herkuttelemaan! 

Näihin määriin verrattuna voi sitruunaa ja/tai limoncelloa lisätä enemmänkin. Itse halusin mansikan olevan kuitenkin pääosassa, niin en laittanut liikaa. Jos limoncelloa ei löydy, voit korvata sen jollain muulla sitrusliköörillä tai pelkällä sitruunamehulla. Silloin voi joukkoon laittaa joko lisää sokeria tai esim. hunajaa halutessaan. Keskikesän suomalaiset mansikat tosin ovat kyllä itsessäänkin niin makeita, ettei ehkä ylimääräistä makeutta tarvitse. Basilikaa voi mielestäni olla runsaasti, pidän sen mausta niin kovasti. Mielestäni se sopii mansikan kanssa erinomaisesti yhteen.

Olen tehnyt tästä jälkkäristä lukuisia eri versioita vuosien aikana. Mansikoiden sijasta voi käyttää mitä tahansa muita marjoja, sellaisinaan, pilkoittuina tai survottuina. Vaniljavaahdon voi aina korvata kermavaahdolla ja maustaa haluamallaan tavalla. Ja kekseinä voi tottakai käyttää sitä, mitä kaapista löytyy: digestiven lisäksi erinomaisia ovat mm. kaurakeksit, Bastogne-keksit, piparit ja Domino-keksien keksiosa (ilman täytettä). Tämä resepti onkin eräänlainen "pappilan hätävara".