Jos pääsiäiseltä jäi yli Mignon-munia, niin ne voi käyttää tähän suussasulavaan kakkuun, jota itse leivoin pääsiäiseksi. Kakkupohjan päällä on Mignon-munista, kermavaahdosta ja liivatteesta tehty ihana mousse. Kakku on helppo tehdä, kunhan vaan varaa muutaman tunnin hyytymisaikaa.

Pohja

2 kananmunaa

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja 

1 rkl kaakaojauhetta

½ tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, kaakao- ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti, älä hämmennä liikaa. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 200 C asteessa n. 20-25 minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä rauhassa.

Täytteeksi ja kostukkeeksi

½ dl maitoa

1,5 dl aprikoosihilloa tai -marmeladia

Kostuta kakku maidolla, levitä maitoa tasaisesti lusikalla kakkupohjan päälle. Levitä aprikoosihillo/-marmeladi päälle tasaisesti, reunoihin asti.

Mignon-mousse

3 Mignon-munaa

1,5 dl kuohukermaa

3 liivatelehteä

0,5 dl vettä

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Kuori Mignon-munat ja sulata ne vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Sulata liotetut liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivate-vesiliuos suklaan Mignon-massaan. Vaahdota kerma vaahdoksi ja nostele varovasti Mignon-massan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada irtopohjavuokaan aprikoosihillolla/-marmeladilla vuoratun kakkupohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 h, mielellään vaikka yön yli. 

Koristele pääsiäistipusilla, pursotetulla kermavaahdolla tai muulla sopivalla ja hauskalla tavalla.